sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Paistettu thai-ananasriisi

Ananasta on tänä viikonloppuna löytynyt vähän joka ruoasta, kiitos ja syvä kumarrus lähikauppiaalle tarjousananaksista. Tämän paistetun ananasriisin ohje perustuu pitkälti vastaavaan reseptiin kirjassa The Best of Thai Vegetarian Food. Meillä tästä tykättiin kovasti. Ihanhan sitä tunsi ylittävän itsensä - mikä yleensä lienee sangen helppoa;) Määrät alla ovat noin-määriä.



1 ananas kuutioina
2 dl sipulia kuutioina
3 dl tomaattia lohkoina
3 dl vihreitä papuja
2 dl tofua kuutioina
n. 10 dl keitettyä (täysjyvä)riisiä
1 rkl hienonnettua valkosipulia
1 tl pippuria
1 tl sokeria
1 rkl vaaleaa soijakastiketta
hienonnettua inkivääriä

Kiehauta pavut. Ruskista tofukuutiot kuumennetussa öljyssä, johon valkosipuli on sekoitettu. Lisää loput mausteet, ananas, riisi, sipulit ja tomaatit. Paista hetki ja lisää lopuksi keitetyt pavut.

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Aprikoosi-uunipuuro

Uunipuuro on pitkästä kypsymisajasta huolimatta siitä ihana aamupala, että se valmistuu uunissa melkein itsestään lenkin tai muiden aamutoimien aikana. Tämä versio on tehty ohrasuurimopaketin ohjeella korvaamalla osa maidosta aprikoosisoseella. Minusta maku oli - ei enempää eikä vähempää - erinomainen.


3 - 4 annosta

2 dl esikypsytettyjä rikottuja ohrasuurimoita
8 dl maitoa
n. 4 dl aprikoosisosetta
suolaa

Mittaa kaikki aineet uunivuokaan. Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla n. 1 h 15 min. Sekoita puuroa pari kertaa paiston aikana. Nesteen määrään vaikuttaa hieman se, kuinka laakea vuoka on.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Feta-bataattilaatikko

Tämä feta-bataattisoselaatikko syntyi liha-perunasoselaatikon ohjeella korvaamalla liha fetalla ja peruna bataatilla. Ja todetaan vielä, että reseptin synnyllä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että olisin unohtanut ostaa perunaa (eihän?, eihän!?). Suolainen feta ja makea bataatti ovat muuten yhdessä oikein oiva parivaljakko.


n. 750 g keitettyä bataattia soseutettuna
200 g kevyt fetaa
4 dl maitoa
1 kananmuna
suolaa, mustapippuria

Valmista munamaito ja mausta se. Sekoita kaikki ainekset ja paista 225 asteessa n. 40 min.

lauantai 21. maaliskuuta 2009

Soijarouhelasagne rieskasta

Jos muisti pelittäisi paremmin, jäisi moni hupsutus kokeilematta. Lasagnelevyjen unohduttua kauppaan, valmistui tämä soijarouhelasagne - tai tuttavallisemmin ihan lasse vaan - Polarbrödin täysjyvärieskoista. Lopputuloksena oli perinteistä lassea mussukampi rakenne. Oikein hyvää:)



1 pss täysjyvärieskaa
2 prk yrttimaustettua tomaattimurskaa
2 dl soijarouhetta
100 g sipulikuutioita
suolaa, mustapippuria, oreganoa
kevytjuustoraastetta

Sekoita soijarouhe, tomaattimurska, sipuli ja mausteet keskenään ja anna turvota n. 15 min. Lado uunivuokaan kastiketta, rieskoja ja juustoraastetta kerroksittain. Ripottele pinnalle vielä juustoraastetta. Paista 225 asteessa n. 15 min, kunnes juusto on saanut hieman väriä.

perjantai 20. maaliskuuta 2009

Tonnikalapihvit

Mitäs fiininpää sitä perjantain kunniaksi pyöräyttäisi? Yksi vastaus minulla oli, mutta se ei sopinut kysymykseen. Jo jonkin aikaa olen halunnut kokeilla tonnikalapihvien tekoa purkkitonnarista, mutta kyllä fiiniys on niistä kaukana. Niihin tänään kuitenkin päädyin ja hyvin maittoi arkipöperö viikonlopun allakin. Ohje on vähän muutettu näistä Kotikokin tonnikalapihveistä.


4 annosta

2 prk tonnikalaa vedessä
4 rkl maidolla notkistettua maitorahkaa
1/2 dl ruiskorppujauhoja
2 tl sitruunapippuria
2 tl aromaattia
2 munaa

Sekoita korppujauhot ja rahka keskenään, anna turvota hetki. Valuta tonnikala. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja muotoile pihveiksi uunipellille. Paista 200 asteessa, kunnes pihvit ovat kauniin ruskeita.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Tonnikalapasta

Ihanhan tässä tulee auvoiset opiskeluajat mieleen;) Oi niitä aikoja! Tämän tonnikalapastan ohje on Pirkan.


4 annosta

2 dl sipulikuutioita
2 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
500 g paseerattua tomaattia
1 liemikuutio
2 tlk tonnikalaa
1 dl vihreitä oliiveja paprikatäytteellä
1 tl pizzamaustetta
1/2 tl tabascoa

Kuullota sipulikuutioita ja hienonnettuja valkosipulinkynsiä öljyssä pari minuuttia. Lisää paseerattu tomaatti ja murennettu liemikuutio. Kuumenna kiehuvaksi. Sekoita joukkoon valutettu tonnikala ja oliivit. Mausta ja hauduta n. 5 min. Tarjoa pastan kanssa.

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Mango-broileripizza

Mitäpä tästä muuta sanoisi kuin että kyllä hyvä ruoka on hyvää! Ei kannata hämääntyä vähän kärähtäneistä reunoista;) Tässä siis pizzaa pannaripohjalla...


2,5 dl maitoa
1,5 dl täysjyvävehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 rkl pizzamaustetta
2 munaa

Täyte:
tomaattikastiketta
kypsää broilerin fileetä
mangoa
kevyt juustoraastetta

Sekoita taikinan ainekset keskenään ja anna turvota 20 min. Kaada taikina piirakkavuokaan ja esipaista pohjaa 200 asteessa n. 15 min. Levitä pohjalle tomaattikastike. Lisää päälle broileri ja mango. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 225 asteessa, kunnes juusto on sulanut ja saanut hieman väriä.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Pestopuustit

Yleensä sitä saa, mitä tilaa. Mutta kun itte tekee, saa mitä tulee;) Pestopuustit oli tilauksessa tällä kertaa, mutta koska korvapuustienkin muotoilu tuottaa yleensä suurta tuskaa, paistoin pestopullat suosiolla muffinivuoassa. Ulkoisesti ei ihan muotovalioita, mutta maku varsin passeli. Ohje on Sunnuntain vaaleiden täysjyvävehnäjauhojen pussin kyljestä.


3 dl vettä
1/2 tl suolaa
1 tl valkosipulijauhetta
1 rkl siirappia
1 ps kuivahiivaa
n. 6 dl vaaleita täysjyvävehnäjauhoja
3/4 dl juoksevaa rypsiöljyvalmistetta

Täyte:
100 g kasvirasvatuorejuustoa
1 - 1,5 rkl vihreää pestoa
1 valkosipulinkynsi

Pinnalle:
seesaminsiemeniä tai pähkinärouhetta

Sekoita 42-asteiseen veteen suola, valkosipulijauhe ja siirappi. Vispilöi nesteeseen osa jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Alusta taikinaan loput jauhot ja rasva. Kohota n. 20 min lämpimässä paikassa liinan alla.

Vaivaa kohonneesta taikinasta ilmakuplat pois ja kauli suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Sekoita täytteen ainekset keskenään ja levitä täyte levylle. Kääri levy tiukaksi rullaksi. Leikkaa rullasta paloja muffinivuokiin tai muotoile puusteja. Kohota vielä n. 15 min. Voitele vedellä ja ripottele päälle seesaminsiemeniä tai pähkinärouhetta. Paista 225 asteessa uunin keskitasolla 10 - 12 min.

lauantai 14. maaliskuuta 2009

Proteiinirikas kalkkunasalaatti

Tämän kalkkunasalaatin ohjeen alkuperää en nyt saa päähäni. Se raivasi tiensä reseptiarkistostani kokeilulistalle, kun puuskittainen proteiini-intoilu iski treenien jälkeen. Proteiinia ohjeessa on roppakaupalla niin maitorahkassa, herneissä kuin kalkkunassakin, mutta salaatin herkullisuus arvelutti. Kolikolla on aina kaksi puolta, joskus ei;) Makukin nimittäin osoittautui oikein raikkaaksi.


2 annosta

1 tlk maitorahkaa
3 rkl maitoa tai piimää
1 tl rypsiöljyä
2/3 tl sokeria
1/2 tl suolaa
200 g pakasteherneitä
1 punainen paprika suikaleina
5 siivua kalkkunaleikettä suikaleina

Notkista rahka maidolla tai piimällä ja mausta. Sekoita joukkoon kaikki loput aineet. Hyvää tuoreen leivän kanssa.

torstai 12. maaliskuuta 2009

Helpot kaura-omenarieskat

Vastaleivotut perinteiset kaurarieskat ovat aina olleet suurta herkkuani. Mutta ei mitään niin hyvää, ettei jotain vielä parempaa. Näihin Myllyn Parhaan kaurarieskoihin lisättiin omenaraastetta, mikä teki rakenteesta entistä mehevämmän. Namsis nam!

n. 12 kpl

6 dl kaurahiutaleita
1 tl suolaa
1 tl soodaa
4 dl piimää, jogurttia tai appelsiinimehua
1 dl omenaa tai porkkanaa raasteena
1/2 dl margariinisulaa

Sekoita aineet ja muotoile taikina rieskoiksi pellille. Paista 250 asteessa uunin keskitasolla 15 - 20 min.

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Ruiskääretorttu

Jälkkärinä eiliselle Välimeren boilerille maittoi tämä Myllyn Parhaan ruiskääretorttu. Jauhoina siis ruis ja makeutettu hedelmäsokerilla, joka on normaalia sokeria makeampaa ja siksi vähempi määrä riittää.


n. 15 viipaletta

4 munaa
0,5 dl hedelmäsokeria
1,5 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
2 dl marjasurvosta tai hedelmäsosetta
1,5 dl rahkaa + makeutusainetta

Vatkaa munat vaahdoksi sokerin kanssa. Lisää vaahtoon ruisjauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu. Kaada taikina voidellulle leivinpaperilla ja paista 200 asteessa 7 - 10 min. Kumoa kypsä torttu toisele leivinpaperille. Anna jäähtyä. Levitä tortulle ensin marjasurvos tai hedelmäsose ja sen päälle makeutettu rahka. Rullaa ja anna imeytyä jääkaapissa vähintään muutama tunti.

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Välimeren broileripannu

Tämän suuremmitta ponnisteluitta valmistuvan Välimeren broileripannun ohje on ruokamaailmasta. Hitusen tosin ihmettelimme, mikä siitä teki välimerellisen. Ihmetyksen maksimoimiseksi pistelimme sen poskeemme vielä meksikolaisella chilikastikkeella höystettynä. Mutta maku oli joka tapauksessa ihan bueno:)


4 annosta

400 g broilerin fileepaloja
1 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
2 rkl öljyä
2 valkosipulin kynttä
2 - 3 dl vettä
1 prk kikherneitä
4 tomaattia
1 dl oliiveja
2 tl sitruunamehua
1 dl persiljaa

Mausta broileri suolalla sekä pippurilla ja paista öljyssä kauniin ruskeiksi. Lisää valkosipuli ja paista hetki. Sekoita joukkoon vesi ja kikherneet, hauduta n. 5 min. Lisää vielä paloitellut tomaatit, oliivit ja sitruunamehu. Kuumenna. Ripottele pinnalle persilja juuri ennen tarjoilua. Tarjoile esim. riisin kanssa.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Hedelmäpaketit uunissa

Tähtäimessä oli tarjota sunnuntaivieraille jälkkäriksi kuohkea kohokas. Mutta eipä se riitä, että tähtää - on myös osuttava. Tällä kertaa ikävästi lässähtäneen kohokkaan sijasta popsittiin sitten foliossa paistettuja uunihedelmiä;) Hyviä tosin olivat nämäkin. Ohje on neljälle ja se on otettu Maittavat Salaatit -kirjasta.

2 omenaa
2 banaania
2 appelsiiniä
2 rkl sokeria
2 rkl appelsiinilikööriä (tai -mehua)
2 rkl mantelilastuja

Pilko hedelmät suupaloiksi, appelsiineistä vain malto kalvojen välistä. Sekoita suupalojen joukkoon sokeri, likööri ja mantelilastut. Jaa hedelmät neljään tiukkaan folionyyttiin ja paista uunissa 240 asteessa 10 - 15 min.

lauantai 7. maaliskuuta 2009

Pinaatti-pestolasagne

Kyllä se vaan niin on, ettei ole läheskään niin nälkä, kun välillä syö;) Ja tämä pöperö vaiensi kiljuvan nälän hetkessä, vaikka olikin perinteistä lasagnea keveämpi. Makukin oli ihanan raikas - pesto ja pinaatti ovatkin todella yhteensopiva pari. Ohje perustuu pitkälti Valion pinaatti-pestolasagneen, vähensin vain juuston määrää ja vaihdoin rasvan terveellisempään öljyyn.

4 annosta

1 rkl öljyä
1 pussi (200 g) pakastesipulikuutioita
2 pussia (á 150 g) pakastepinaattia
1 prk (400 g) yrttimaustettua tomaattimurskaa
1/2 dl pestoa
400 g raejuustoa
1 tl sokeria
(suolaa)
8 - 10 täysjyväistä lasagnelevyä
kevyt juustoraastetta pinnalle

Hauduta kattilassa kuumennetussa öljyssä sipuli ja pinaatti. Lisää tomaattimurska, pesto ja raejuusto. Kiehauta ja mausta seos. Levitä voideltuun uunivuokaan kastiketta ja lasagnelevyjä (3 - 4 kerrosta) vuorotellen niin, että sekä pohjalla että pinnalla on kastiketta. Paista 200 asteessa 25 min. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja jatka paistamista 225 asteessa vielä 10 - 15 min.

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Espanjalainen tortilla

Luettuani Anu Hopian kirjan Kemiaa keittiössä oli pakko päästä kokeilemaan, josko sitä onnistuisi paistamaan rakenteeltaan täydellisen munakkaan. Ohjeeksi valitsin Kotimaiset Kasvikset - sivuston version tortillasta eli espanjalaisesta perunamunakkaasta. Ihanan mehevän rakenteen takaa sopivan mieto lämpötila ja oikea paistoaika. Kirjan mukaan kananmunan proteiinit hyytyvät 65 - 70 asteessa, joten kumimaisen rakenteen välttämiseksi yritin pitää lämpötilan näin alhaisena. Ja mehevä lopputulos olikin:) Liekö asiaa auttaneet myös ohjeeseen sisältyneet perunat, tärkkelyksen kun pitäisi vähentää veden haihtumista.


2 - 3 annosta

3 keskikokoista keitettyä perunaa
1 punasipuli
1 pieni paprika
pala purjoa
1 rkl kasviöljyä

Munakasseos:
6 munaa
4 rkl vettä
suolaa

Pinnalle:
2 tomaattia
8 mustaa oliivia

Viipaloi perunat ja kasvikset. Pehmitä kasvikset munakaspannulla öljyssä. Sekoita munakasseos ja lisää se kasvisten päälle. Sekoita alussa kevyesti. Laita pinnalle tomaatti- ja oliiviviipaleita ja anna muhia miedolla lämmöllä 5 - 10 min, kunnes munakas on hyytynyt.

torstai 5. maaliskuuta 2009

Kreikkalainen paistos

Tämä kreikkalaisvaikutteinen paistos oli mukavan kevyt iltapala ja valmistui feta-salaatista ylijääneistä vihanneksista. Ei ehkä vie nälkää, mutta siirtää sitä. Mutta niin kai sitä sanotaan ruoasta yleensäkin;) Tarkkaa ohjetta en kirjoittanut ylös, joten oheiset ainesmäärät ovat suuntaa-antavia.


1 kesäkurpitsa
1 sipuli
1 rs kirsikkatomaatteja
1 prk kevyttä fetajuustoa (ruohosipuli-basilikamaustettu)
mustia oliiveja viipaleina
1 muna
5 dl maitoa
suolaa, mustapippuria, oreganoa

Pilko ainekset suupaloiksi uunivuokaan ja kaada päälle maustettu munamaito. Paista uunissa 200 asteessa, kunnes paistos on hyytynyt n. 20 min.

tiistai 3. maaliskuuta 2009

Rahkapaistos

Tästä Monkey Foodin blogista löytyneestä juustokakusta tai rahkapaistoksesta on muodostunut yksi lempparijälkkäreistäni. Keveydestä ja terveellisyydestä huolimatta - tai kenties juuri sen takia - maku on mitä mainioin. On niin hyvää, että olen alla tuplannut ainesmäärät.


500 g rahkaa
2 munaa
2 keltuaista
0,6 dl rusinoita
vaniljaesanssia
hedelmäsokeria tai muuta makeutetta
pohjalle kourallinen pähkinöitä + margariinia
pinnalle marja- tai hedelmäsosetta

Levitä margariiniin sekoitettu pähkinärouhe uunivuoan (minulla 15 * 30 cm) pohjalle. Sekoita muut aineet keskenään ja lisää vuokaan. Paista uunin ylätasolla 180 - 200 asteessa kiehuvalla vedellä täytetyssä vesihauteessa n. 1 h. Anna paistoksen jäähtyä ja kumoa pähkinäpuoli alaspäin. Lisää pinnalle marja- tai hedelmäsosetta.

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Soijarouhepyörykät

Joskus sitä keksii asioita, jotka muut ovat tienneet jo kauan;) Esimerkkinä tästä edelliseltä päivältä ylijääneen tomaattikeiton uusiokäyttö keittämällä sitä kasaan, kunnes se sakenee kastikkeeksi. Kastikkeelle kaveriksi väkersin iki-ihania soijarouhepyöryköitä, joita tulee pyöriteltyä harva se viikko.


3 dl tummaa soijarouhetta
4 dl vettä
1 dl ruiskorppujauhoja
2 dl soijajauhoja
2 sipulia
2 rkl öljyä
soijakastiketta, mustapippuria

Silppua sipuli ja kuullota silppua hetki öljyssä. Sekoita kaikki aineet keskenään ja anna turvota puolisen tuntia. Muotoile taikinasta pyöryköitä uunipellille ja paista 200 asteessa n. 20 - 25 min. Tarjoa esim. tomaattikastikkeen ja pastan kanssa.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Grahamteeleipä

Tomaattikeiton kanssa maistui tämä Kotikokki.netistä löytynyt helppoakin helpompi grahamteeleipä. Olen kokeillut sitä myös ilman taikinaan lisättyä rasvaa ja toimii niinkin.



3 dl grahamjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 rkl sokeria
1 tl suolaa
50 g rasvaa
2 dl maitoa

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Muotoile taikinasta kaksi pyöreää leipää pellille. Paista 250 asteessa 15 - 20 min.

Tomaattikeitto

Tämän kevyen kolmen tomaatin keiton ohjeen bongasin jostain ruokalehdestä kampaajalla. En ihan tarkkaan muista määriä, mutta hyvin arvattuhan on puoliksi tiedetty;) Eikä lopputulos ihan puihin mennyt - hyvältä maistui hiihtolenkin jälkeen tuoreen teeleivän kanssa.


2 rkl öljyä
2 sipulia kuutioina
4 tomaattia kuutioina
muutama aurinkokuivattu tomaatti pilkottuna
500 g tomaattimurskaa
2 dl vettä
1,5 rkl kasvisfondia
1/2 tl mustapippuria
pari tippaa tabascoa
tarjoiluun vähärasvaista fetajuustoa

Kuullota sipulisilppu kattilassa tilkassa öljyä. Lisää loput ainekset. Kuumenna kiehuvaksi ja hauduta miedolla lämmöllä n. 1/2 h. Tarjoile fetajuuston ja tuoreen leivän kanssa.