keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Paistettu kotijuusto

Sadepäivän aurinkoinen välipala syntyi kätevästi kotijuustosta ja mangososeesta. Houkutus oli niin suuri, että oli ihan pakko haukata palanen jo ennen kun ehti kuvan napata:)



1 pkt kotijuustoa
1 muna
1/2 dl jauhoja
1/2 dl korppujauhoja
öljyä paistamiseen

Leikkaa kotijuusto sopiviksi annospaloiksi. Pyörittele juustopalat ensin jauhossa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhoissa. Paista öljyssä paistinpannulla, kunnes juusto on saanut kauniin värin. Tarjoile esim. vaniljajogurtin ja hedelmäsoseen tai marjojen kanssa.

maanantai 25. toukokuuta 2009

Linssi-perunasalaatti

Fisun seuraksi valmistui - ilman kommelluksia tämäkin - linssi-perunasalaatti, jonka ohje on täältä. Maukas ja täyttävä salaatti, joka kävisi lounaaksi ihan sellaisenaankin.


4 annosta

4 Rosamunda-perunaa
200 g vihreitä linssejä
2 omenaa
1 ruukku salaattia

Kastike:
1 tl balsamiviinietikkaa
1 tl sitruunamehua
2 tl dijonsinappia
2 tl hunajaa
4 rkl oliiviöljyä
1 - 2 rkl hienonnettua rosmariinia (itse käytin kuivattua)

Kuutioi keitetyt ja jäähdytetyt perunat. Keitä linssit. Kuori ja paloittele omenat. Sekoita kaikki salaatin ainekset keskenään. Valmista salaatinkastike ja kääntele se salaatin joukkoon.

Mantelikala

Aamusta asti kaikki mahdollinen on tänään mennyt mönkään. Mietin jo, että viitsiikö sitä ruoanlaittoa edes yrittää. Mutta pessimismi on aivan turhaa - ei se auta kuitenkaan! Ilman suurempia kriisejä tämä Pirkan ohjeesta vähän muunneltu mantelikala sitten loppujen lopuksi syntyi:)


4 annosta

2 pkt (à 400 g) pakastekalaa (esim. turskaa tai seitiä)
1,5 tl suolaa
1/4 tl mustapippurirouhetta
2 rkl rasvaa
2 - 4 rkl korppujauhoja
50 g mantelilastua
1 dl (vajaa) kaurakermaa

Ripottele sulaneiden kalojen pinnalle suolaa ja pippuria. Anna maustua n. 1/2 h. Valele kalat rasvalla, sirottele päälle korppujauhoja ja paista 175 asteessa n. 1/2 h. Paahda mantelilastut pannulla ilman rasvaa, kunnes ne saavat hieman väriä. Valele kaurakerma kypsän kalan päälle. Ripottele pinnalle mantelilastut ja kuumenna ruokaa vielä hetki.

lauantai 23. toukokuuta 2009

Sosekeittorieskat

Paprika-appelsiinisosekeiton jämät päätyivät tänä aamun siis näihin rieskoihin. Ohje toimii myös vaikkapa porkkana- tai tomaattisosekeitolla. Ohjeen alkuperää en enää muista, mutta jostain netistä olen sen joskus bongannut.


3 dl sosekeittoa
2 dl kaurahiutaleita
2 munaa
jauhoja tarpeen mukaan

Sekoita ainekset keskenään. Jauhojen määrää riippuu keiton koostumuksesta. Jos rieskan tekee paksusta keitosta riittää, että jauhoja käyttää vain hieman apuna taikinan painelemiseksi leivinpaperille. Paista levyksi paineltu rieska 225 asteessa n. 15 min, kunnes pinta on saanut hieman väriä.

Appelsiini-paprikasosekeitto

Tämä viikko on mennyt ulkoruokinnassa, joten kokkailut ovat jääneet välipalatyyppisiin väkerryksiin. Eilen tein paprika-appelsiinikeittoa, johon iskin silmäni vieraillessani Prinsessakeittiön blogissa. Ihana uusi makuyhdistelmä keittoon:) Tein itse tupla-annoksen, koska ylijäämäsosekeitot ovat erinomainen pohja kastikkeisiin tai vaikka leivontaan, johon tänä aamuna loput keitosta päätyikin.


1 - 2 annosta

3 punaista paprikaa
1 rkl oliiviöljyä
1 appelsiinin kuori
2 appelsiinin mehu
(1 rkl appelsiininkukkavettä)
suolaa
pinnalle lehtipersiljaa

Pilko pestyt paprikat, joista siemenet on poistettu. Pehmitä paprikapalat öljyssä pannussa. Lisää hyvin pestyn appelsiinin raastettu kuori ja hauduta vielä hetki - paprika voi saada vähän väriäkin pintaan. Soseuta tehosekoittimessa ja lisää sen jälkeen loput aineet. Kaada keitto takaisin pannuun ja kiehauta vielä mutta älä keitä.

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Vadelma-rahkapaistos

Kyllä hyvää voi syntyä helpostikin. Tämä Ruokalan rahkapaistos oli erityisesti omaan makuuni. Herkkua sekä vadelmamehuun tehtynä että inkivääriripauksella maustettuun kookosmaitoon pyöräytettynä.


5 dl marjoja esim. vadelmia
250 g maitorahkaa
1 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia
1 - 4 rkl sokeria riippuen nesteen makeudesta
0,5 dl tuoremehua (tai 0.5 dl kookosmaitoa + 1 tl inkivääriä)
2 rkl sitruunamehua

Laita marjat uunivuokaan. Sekoita muut aineet keskenään ja kaada seos marjojen päälle. Paista 200 asteessa n. 10 min.

torstai 14. toukokuuta 2009

Feta-päärynäpiirakka

Suolainen feta passaa hyvin makean seuralaiseksi. Maku-lehdestä löytyi piirakkaohje, jossa feta yhdistettiin makoisaan päärynään ja passeli yhdistelmä se olikin. Omaan versiooni tästä piirakasta tein kuidukkaan rahkapiirakkapohjan, joka perustuu Kotikokista löytyneeseen ohjeeseen, jossa oli vähemmän rasvaa ja enemmän proteiinia kuin alkuperäisessä ohjeessa.



Pohja:
2 dl spelttijauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 tl suola
4 rkl oliiviöljyä
1 prk rahkaa (250 g)

Täyte:
1 rs kirsikkatomaatteja (250 g)
1 pieni kesäkurpitsa (200 g)
1 tlk päärynöitä mehussa
3 munaa
2 dl maitoa
1/2 tl mustapippuria
1/4 tl suolaa
200 g fetajuustoa

Sekoita pohjan ainekset keskenään ja laita jääkaappiin n. 1/2 tunniksi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle.

Pese ja pilko kesäkurpitsa ja kuullota hetki öljytilkassa paistinpannulla. Valuta ja paloittele päärynät. Levitä taikinan päälle vuokaan kesäkurpitsa, halkaistut kirsikkatomaatit, päärynät sekä valutetut fetakuutiot. Sekoita munat, maito ja mausteet keskenään ja kaada piirakan päälle. Paista vielä n. 30 min.

maanantai 11. toukokuuta 2009

Manteli-ananaspalat

Yläasteen kotitaloustunnilla valmistettiin usein extrasimppeleitä mutta eri-hyviä leipomuksia. Harmi vaan, että kaikki nämä ohjeet ovat vuosien varrella unohtuneet. Niinhän se on, että minkä nuorena oppii, sen vanhana (tai ainakin vähän vanhempana:D) taitaa unohtaa. Onneksi joku innokas koululainen esitteli netissä näiden köksän tunnilla testaamiensa herkullisten ananaspalojen reseptin. Alla olen korvannut alkuperäisen ohjeen sokerin hedelmäsokerilla ja vehnäjauhot spelttijauhoilla.


1 muna
2 valkuaista
2/3 dl hedelmäsokeria (tai 1 dl tavallista)
1 tlk ananasmurskaa
2 rkl öljyä
2 dl spelttijauhoja
1 tl leivinjauhetta
mantelilastuja

Vatkaa muna, valkuaiset ja sokeri vaahdoksi. Lisää taikinaan varovasti nostellen ananasmurska, öljy sekä jauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja ripottele päälle mantelilastuja. Paista 175 asteessa 25 - 30 min ja leikkaa vähän jäähtyneenä neliöiksi

lauantai 9. toukokuuta 2009

Sweet-Chili-tonnarimuffarit

Maistelin eilisissä illanistujaisissa erinomaisia tonnikalamuffineja, joita yritin jäljitellä aamiaiseksi tänään. Joku juju näistä jäi kuitenkin puuttumaan eivätkä siis ihan yltäneet odotusten tasolle. Hyvin tekivät kauppansa silti, kun muilla syöjillä ei ollut vertailupohjana oikean muffininikkarin luomuksia:)


2,5 dl jauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
1,5 ps sweet chili tonnikalaa á 85 g (Pirkka)
1/2 dl maitoa
2 munaa
suolaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään taikinaksi. Paista muffinivuoissa 200 asteessa 15 - 20 min.

torstai 7. toukokuuta 2009

Sydämelliset sydänsämpylät

Tein eilen iltapalaksi Kotikokin spelttigrahamleipiä, joihin tuli erilaisia täysjyvätuotteita sekä ihania sydänystävällisiä siemeniä ja pellavansiemenrouhetta. Kivan viljava maku ja mehevä koostumus vielä seuraavana aamunakin.



5 dl vettä
50 g hiivaa
2 tl suolaa
1 rkl hunajaa
1 dl pellavansiemenrouhetta
2 rkl auringonkukansiemeniä
2 dl karkeita ruisjauhoja
2 dl neljänviljanhiutaleita
2 dl spelttijauhoja
2 - 3 dl grahamjauhoja

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää loput aineet ja vaivaa taikina puukauhalla tasaiseksi. Kun taikina irtoaa kulhon reunoista, peitä liinalla ja kohota 45 min. Vaivaa taikina jauhotetulla alustalla ja kauli levyksi. Leikkaa levy paloiksi tai ota muotilla levystä pieniä annosleipiä. Kohota pellillä vielä 30 min. Paista 225 asteessa 10 - 15 min.

tiistai 5. toukokuuta 2009

Brasilialainen munakas

On ruokia, joissa voi onnistua ja niitä, joissa ei voi epäonnistua. Munakas kuuluu jälkimmäiseen haasteettomien takuuvarmojen kokkailujen ryhmään, joka harvemmin tarjoaa suurempaa onnistumisen iloa. Mutta kun nimessä on kaukainen eksoottinen maa, voi ainakin yrittää kuvitella, että perusaineksista syntyy jotain vähän arkimunakasta herkumpaa:) Tämän molemmilta puolilta paistettavan Brasilialaisen munakkaan ohje on Myllyn Parhaan.



1 annos

2 munaa
2 rkl pilkottua sipulia
2 rkl kalkkunaa kuutioina
2 rkl paprikaa kuutioina
2 rkl tomaattia kuutioina
2 rkl juustoraastetta
1 rkl persiljaa
suolaa, mustapippuria

Riko kananmunien rakenne, lisää kaikki aineet. Paista öljyssä munakaspannulla miedolla lämmöllä, kunnes munakas hyytyy osittain. Käännä ja paista toinen puoli. Nauti heti.

maanantai 4. toukokuuta 2009

Italialainen pannuleipä

Vehnänalkio on mainio tuote leivontaan. Se sisältää runsaasti proteiinia ja kuitua sekä jonkin verran hyvälaatuista rasvaa, joka antaa leivonnaisille mukavasti mehevyyttä. Tuote on viimeksi testattu ja hyväksi havaittu Raision italialaisella pannuleivällä. Oli erinomaista keiton seuralaisena:)


3 dl vettä
1 dl vehnänalkio
1 dl kauralese
1 ps kuivahiivaa
3/4 tl suolaa
1 rkl sokeria
1/2 dl rypsiöljyä
n. 5,5 dl jauhoja

Pinnalle:
rypsiöljyä, 10 kirsikkatomaattia, 20 kivetöntä oliivia, 1 tl kuivattua rosmariinia tai oreganoa

Sekoita reilusti kädenlämpöiseen veteen keskenään sekoitetut kuivat aineet ja mausteet. Lisää öljy ja alusta taikina tasaiseksi. Taputtele taikina levyksi uunipellille ja anna kohota liinan alla lämpimässä n. 30 min. Voitele leivän pinta öljyllä, painele pinnalle kirsikkatomaatin puolikkaita ja oliiveja. Ripottele pinnalle kuivattua yrttiä. Paista 225 asteessa 15 - 20 min.

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Chicken Tikka

Haluaisin esitellä kovan uurastuksen tuloksena syntyneen makuelämyksen. Tällaista esiteltävää ei kuitenkaan ole, koska kiireen vuoksi oiottiin ruoanlaitossa rankasti Santa Marian valmiin mausteseoksen ja Chichken Tikka -ohjeen avustuksella. Hyvää oli, jos ei vertaa. Eikä missään nimessä pahaa vaikka vertaiskin:) Ja ennen kaikkea nopeaa ja helppoa!


2 - 3 annosta

2 rkl ruokaöljyä
1 pussi (35 g) Chicken Tikka -mausteseosta
2 dl vettä
400 g broileria paloina

Sekoita öljy, mausteseos ja vesi keskenään ja anna maustua 10 min. Paista liha öljyssä kypsäksi. Lisää maustekastike pannulle ja hauduta muutama minuutti. Tarjoa täysjyväriisin, mango chutneyn ja jogurttikastikkeen kanssa.

lauantai 2. toukokuuta 2009

Keisarin morsiamen leipä

Aamusalaatin kaveriksi oli ehdottomasti saatava tuoretta leipää. Tämä Kotikokista löytynyt mainio Keisarin morsiamen leipä oli mukavan täyttävää ja maittavaa ilman päällisiäkin. Alla hieman alkuperäisestä muunnettu resepti.


4 munaa
100 g kevyttä fetajuustoa murustettuna
50 g kevyttä juustoraastetta
10 - 15 mustaa oliivia silputtuna
2 säilöttyä paprikaa pilkottuna
1 rkl basilikaa
1/2 tl suolaa
2,5 dl maustamatonta rasvatonta jogurttia
1 dl öljyä
4 dl spelttijauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
1 dl vehnänalkioita
1/2 dl kauraleseitä

Vatkaa munat ja sekoita joukkoon kaikki ainekset. Levitä seos voidellulle uunipannulle ja paista 200 asteessa 20 - 30 min.

Nizzan salaatti

Vapun jälkeinen aamiainen venähti tänään niin myöhään, että se toimitti samalla lounaan virkaa. Tämän Nizzan salaatin ohje on Aamulehden, vaihdoin vain purkkitonnikalan pakastetonnariin. Onnistuin paistamaan kalan turhan kypsäksi, joten maussa ei ollut juurikaan eroa purkitettuun fisuun verrattuna. Oli kuitenkin tuoreen leivän kanssa sopivan täyttävä aamiaislounas:)


1 kerä jäävuorisalaattia
1 rasia anjovista
3 pakastetonnikalapihviä
4 keitettyä kypsää perunaa
200 g vihreitä papuja
1 sipuli renkaina
muutama kirsikkatomaatti
10 - 15 kivetöntä oliivia
2 - 3 kovaksi keitettyä munaa

Kastike:
oliiviöljyä, viinietikkaa, 1 valkosipulinkynsi
suolaa, mustapippuria

Paista tonnikalapihvit pannulla ja leikkaa siivuiksi. Valuta anjovis, viipaloi perunat ja keitä pavut. Asettele salaatin ainekset tarjoiluvadille, sekoita kastikeainekset keskenään ja kaada kastike salaatin päälle. Anna maustua hetki ennen tarjoilua.